Eli hoi! Lokakuun alusta vapautuu tosi kiva yksiö Lutakosta. Asunnosta löytyy sauna, suuri lasitettu parveke ja astianpesukone, unohtamatta järvinäkymiä. Neliöitä on nelisenkymmentä. Vuokra 670€/kuukausi ja siihen päälle vesi ja sähkö. Autopaikan saa jonottamalla. Takuuvuokra oli 2x vuokra. Ottakaa koppia ja kertokaa kavereille! Asunto on loistava esimerkiksi pariskunnalle.
Lentoja ei olla vielä ostettu, tarkoitus olisi ostaa ne pikimmiten. Ensin pitää vain odotella että Emilian perhe päättää, missä aikoo joulunsa viettää. Jos me ostetaan paluuliput tammikuun alkuun ja porukat päättääkin jäädä kotiin, niin ei oikein houkuttele ajatus viettää joulua kahdestaan kaukana kotoa. Turistiviisumillahan ei Jenkkeihin käsittääkseni ole asiaa, ellei ole jo mennessä asianmukaista paluulippua hankittuna. Näissä asioissa ollaan nykyisin tosi tarkkoja, koska halutaan kitkeä laiton maahanmuutto. Emilian pikkuserkkukin lähtee perheineen jouluksi Peruun, joten siinäkin mielessä olisi mukavaa ettei tarvitsisi viettää joulua täysin kahdestaan isossa talossa. Emilian pikkuserkun vaimo on tosiaan Perulainen, joten huomaamattaanhan tässä oppii sitten muutaman sanan myös halutessaan espanjaa. ;) Ja lapset - no ne on tietysti kolmikielisiä! Sujuu niin suomi, englanti kuin espanjakin.
Lentolippujen jälkeen pitääkin sitten hankkia Eelikselle ESTA , sillä Emilian ESTA on vielä edellisestä matkasta voimassa. Viisumeita me ei tarvita, sillä viisumitta saa matkustaa Yhdysvaltoihin korkeintaan 90 päiväksi. Meillä se alittuu sopivasti. Luottokortti esimerkiksi autonvuokrausta varten (vaaditaan) on haettu ja tilattu. ;) Huom Emilia! Luottokorttia EI käytetä esim. Victoria's Secretilla.
Tarkoitus on siis asua Emilian pikkuserkun perheen talossa, jossa meille on varattuna oma makuuhuone ja kylpyhuone. Talo sijaitsee aidatulla ja vartioidulla asuinalueella. Alue on kaunis ja puistomainen, jossa nurmikotkin on leikattu särmästi kuten Täydellisissä Naisissa konsanaan. ;) Alueella on oma uima-allasalue, tenniskentät, koripallokentät, leikkipuisto ja muistaakseni jopa kuntosalikin, vapaasti käytettävissä! En ole ikinä ollut oikein tenniksen ystävä (miten se pallo pitäisi muka saada verkon yli?), mutta nyt olen päättänyt että Eelis saa leipoa musta kunnon Serena Williamsin! Tässä muutama kuva tulevista maisemista:
Takapiha. Muutama viikko sitten tuossa takapihan vesistössä polskutteli alligaattori menemään.....
Palmut särmässä.
Uima-allasaluetta, jolla ei tule varmaan tänäkään vuonna olemaan kova tungos. Floridalaisillahan on nimittäin talvi menossa ja niiden mielestä on kylmä. Meille kyllä kelpaa tuo 20-30 asteen lämpötila oikein hyvin.
Ja koti :)
Suurin ja hirvein ja ärsyttävin rojekti tässä tulee olemaan tuo asunnon pakettiin laitto. Ollapa rikas ja laittaa joku tekemään se meidän puolesta. Mutta ei. Olen kahminut Hesestä jo ranskalaislaatikoita talteen, sillä pian alkaa pakkausurakka. Olis hienoa saada tehtyä se fiksusti ja järkevästi niin, että sitten kun tullaan takaisin, kaikki tavarat kätevästi vielä kaiken lisäksi löytyy. Onnea vaan meidän molempien porukoille, sillä niiden varastoihinhan meidän tavarat pariksi kuukaudeksi muuttavat. Luojan kiitos molemmat asuvat omakotitaloissa, joten eiköhän tilaa siksi aikaa riitä.
Blogin ulkoasu varmaan muokkautuu hiljalleen tähän suuntaan ja sitten toiseen, tämä kaikki on niin uutta mulle vielä että testailen kaikenlaista. Haluan kuitenkin pitää kaiken mahdollisimman simppelinä, siitä on niin kauan kun olen viimeksi koodaillut (:D), joten en oikein muista enää mitään. Ja itseäni vähän hämmentää kun en oikein tiedä kirjoittaisinko minä-muodossa vai Emilia ja Eelis-muodossa. Kaikista helpointa varmaan kuitenkin että kirjoitan tästä lähtien minä-muodossa, sillä Eelis teki jo aika selväksi että ei aio blogin kirjoittamiseen osallistua. Ehkä saan sen joku kerta ylipuhuttua. ;)
Muutaman tunnin päästä otetaan nokka kohti Helsinkiä ja huippujalkapalloa. Suomi-Espanja MM-karsinta! Viikonlopun aikana soitellaan myös pikkuserkun, eli Vesan, kanssa joskos saatais lentoliput ostettua.
Kommentoikaa jotain kivaa jooko. Et tiiän että kommentointi-mahdollisuus toimii ja kaikki on ok!
Ps, noi kuvat menee nyt näköjään miten sattuu. Menköön toistaseksi. Sori! Ja hei niitä saa klikkaamalla isommaksi!
Täällä lueskellaan, innoissaan teidän puolesta!
VastaaPoista<3 !!
Kiitos ihanaa jee! <3
Poista